28.10.2011

Suppilovahverokeitto, nam!

Kävimme syksyisenä lokakuun sunnuntaina Espoon Luukissa sienimetsällä. Löysimme sopivan paikan, jossa ei ollut kanssasienestäjiä, oli sieniä ja sen verran syrjässä, että neljän iloisen sienestäjän naurunremakka ei haitannut ketään. Ai kun meillä kaikilla oli niin mukavaa.


Allekirjoittanut iso lakki päässä!


Perhepotretti
Kahvitauko
 Eikä tarvinnut lähteä metsältä tyhjin käsin. Arvioimme suppilovahverosaaliiksemme viitisen litraa. Mikä on ensimmäinen ruoka joka tulee mieleen? No tietenkin ihana suppilovahverokeitto. Ohje on kotikokki.netistä, mutta sitä tuorejuustoa ja kermaa rakastavana pariskuntana hieman muokkailimme. Tästä riitti syötävää koko neljän hengen seurueelle paahdetun ruisleivän ryydittämänä.






Suppilovahverokeitto
2 pientä sipulia
1 rkl öljyä
1l suppilovahveroita
4 rkl vehnäjauhoja
7dl vettä + puolikas lihaliemikuutio
2 dl kermaa
200g maustamatonta Philadelphiaa
tuoretta persiljaa
suolaa ja pippuria

Kuullota sipulisilppua öljyssä kuumennetussa kattilassa. Laita mukaan pilkotut sienet ja kypsennä niitä hetken aikaa. Sekoita jauhot joukkoon. Lisää vesi ja murenna mukaan liemikuutio. Keitä hiljalleen 10min. Lisää kerma ja sulatejuusto. Keitä vielä n.5 min. Mausta keitto kypsymisen aikana. Nauti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti